Naisten aborttioikeuden käsite, joka on hyvin jakava aihe, on laajalti julistettu kaikkialla teollisuusmaissa sukupuolten tasa-arvon keskeiseksi periaatteeksi. Maailman terveysjärjestö WHO, jonka tehtävänä on luoda ja valvoa kansainvälisiä terveysnormeja, toteaa yksiselitteisesti verkkosivuillaan, että ”mahdollisuus turvalliseen aborttiin suojelee naisten ja tyttöjen terveyttä ja ihmisoikeuksia.”Samaan tapaan abortti on laajalti laillistettu kaikkialla teollistuneella läntisellä pallonpuoliskolla samoin kuin Kiinassa, ja kansainväliset järjestöt, kuten Yhdistyneet kansakunnat, pitävät sitä merkkinä siitä, että kansakunta kunnioittaa ihmisoikeuksia kokonaisuutena.

Abortin laajaa laillistamista seuranneena puolena vuosisatana Naisten oikeuksien kannattajat ovat kiivaasti vastustaneet aborttirajoituksia ja maininneet yhä useammin ”sukupuolten tasa-arvon” tärkeimpänä syynä kiihkeään taisteluunsa. Feministinen esseisti Katha Pollitt kirjoitti vuonna 2015 kolumnin kansakunnalle otsikolla ”sukupuolten tasa-arvo ei ole mahdollista ilman aborttia.”Sisällä hän leimaa aborttirajoitukset eräänlaiseksi naisvartaloiden kriminalisoinniksi ja jopa kutsuu uudelleen ei-toivotut raskaudet ”pakottivat lastensaantiin.”Tällä tavoin tarkasteltuna abortti näyttää olevan suuri sukupuolten tasa-arvo, joka antaa naisille samat oikeudet kuin miehille päättää ruumiillisesta itsemääräämisoikeudestaan.

Keskustelun tässä vaiheessa on silmiä avaavaa pohtia miesten vaihtelevia reaktioita tähän suhteellisen uuteen käsitteeseen. Jotkut miehet näyttävätkin innokkaasti omaksuvan Abortin käsitteen sukupuolten tasa-arvon merkkinä ja menevät jopa niin pitkälle, että heistä tulee kiihkeitä aktivisteja, joita ovat vauhdittaneet tragediat, kuten raskaana olevan naisen kuolema vuonna 2012 Galwayssa Irlannissa sen jälkeen, kun hänen lääkärinsä kielsi sen, mitä jotkut ovat kutsuneet mahdollisesti elämää pelastavaksi abortiksi.

Kuitenkin miespuoliset valinnanvapauden puolestapuhujat pysyvät joko enimmäkseen hiljaa tai vähälukuisina, mikä sai erään johtavan pohjoisamerikkalaisen julkaisun julkaisemaan osuvasti teoksen ”miehet eivät ole aivan varmoja siitä, miten Aborttioikeusaktivisteja tulee olla”, jossa se kartoitti miesten puuttumista valinnanvapautta kannattavaan liikkeeseen. Kirjoituksessa lainataan erästä miespuolista valinnanvapautta ajavaa aktivistia, joka käytyään NARALIN aborttioikeuskonventissa Georgiassa twiittasi: ”miehet…emme ilmesty paikalle.”NARAL tekee varmasti osansa kutsuakseen miehiä liikkeeseen, osoituksena sen maalaus abortti kuin perheystävällinen kysymys, kun se lähetetty sosiaaliseen mediaan aiemmin tänä vuonna:” Happy #FathersDay kaikille Abortin puolesta isät siellä! #MenForChoice tukee tasa—arvoa ja arvostaa ruumiillista autonomiaa-ja se tekee heistä suuria roolimalleja!”

Samaan aikaan kun jotkut miehet ovat haluttomia osallistumaan aktiivisesti aborttiliikkeeseen, on toisia, jotka tuntevat itsensä ”ulkopuolisiksi” keskustelusta. BBC News pureutui asiaan vuoden 2019 tutkivassa jutussa, jossa toimittajat puhuivat miesten kanssa, jotka haluavat suuremman sananvallan siitä, voivatko heidän kumppaninsa abortoida esisynnyttäneet lapsensa. Eräs keskenmenon jälkeinen mies kertoikin uutiskanavalle: ”yritin kaikkeni, tarjouduin menemään naimisiin hänen kanssaan, ottamaan lapsen itse tai tarjoamaan sen adoptoitavaksi.”Eräs toinen puhui syvään juurtuneesta häpeästä, masennuksesta ja katumuksesta ja selitti: ”miehet on tarkoitettu suojelijoiksi, joten he tuntevat epäonnistuneensa—he eivät suojele äitiä ja syntymätöntä lasta eivätkä ole vastuussa.”

Eräs kansallinen internetpohjainen tutkimus Abortin tehneistä miehistä tukee ajatusta siitä, että abortti on traumatisoiva, ja kertoo, että ”4 miestä kymmenestä kärsi kroonisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD). . . 88 prosenttia tuntee surua ja surua, 82 prosenttia syyllisyyttä, 77 prosenttia vihaa, 64 prosenttia ahdistusta, 68 prosenttia eristäytymistä, 31 prosenttia avuttomuutta, 40 prosenttia seksuaalisia ongelmia.”Raskaudenmenetysinstituutin johtaja noteerasi tutkimuksen ja kutsui naisen oikeutta aborttiin kumppaninsa haluttomuudesta huolimatta ”epätasa-arvoiseksi lain suojaksi.”

On siis selvää, etteivät kaikki pidä aborttia ilmeisenä sukupuolten tasa-arvon periaatteena. Mutta vaikka jotkut vastustavat naisen oikeutta valita sillä perusteella, että molempien osapuolten pitäisi kunnioittaa kohdussa luotua elämää, on niitä, jotka uskovat, että vanhemmuudesta luopumisen pitäisi olla laillista molemmille sukupuolille. Tämä ajatus synnytti sosiologian professori Frances Goldscheiderin vuonna 1998 tekemän ehdotuksen, jossa hän kannatti niin sanottua ”taloudellista aborttia”.”Goldscheiderin sanoin:

Miehelle ilmoitettaisiin, kun lapsi tulee vahingossa raskaaksi, ja hänellä olisi mahdollisuus päättää, ottaako hän vanhemmuuden lailliset oikeudet ja velvollisuudet hoitaakseen. Päätös olisi tehtävä lyhyessä ajassa, ja kun mies olisi tehnyt päätöksensä, se sitoisi häntä loppuiäkseen. Tämä tarkoittaa kaveri ei voinut päättää jättäytyä pois isyys muutaman vuoden myöhemmin, kun se ei enää sopinut hänelle. Päätös kirjattaisiin myös laillisesti-ehkä lapsen syntymätodistukseen tai oikeuden päätökseen.

Jotkut miesten oikeuksia ajavat aktivistit ovat sittemmin tarttuneet ajatukseen, ja eräs kannattaja on jopa käynyt oikeudessa taistelemassa oikeudestaan ”taloudelliseen aborttiin” kumppaninsa tultua raskaaksi. Hän hävisi jutun sillä perusteella, että ” jos isä pyrkii jättäytymään pois isyydestä ja siten välttämään elatusvelvollisuuksia, lapsi on jo olemassa ja valtiolla on siksi tärkeä intressi huolehtia hänen elatuksestaan.”

Oikeudenkäynnin aikaan National Center For Men antoi täyden tukensa kantajalle todeten, että ”naiset voivat nyt hallita elämäänsä suunnittelemattoman hedelmöitymisen jälkeen, mutta miehet ovat rutiininomaisesti pakotettuja luopumaan kontrollista, pakotettuja olemaan taloudellisesti vastuussa valinnoista, joita vain naiset saavat tehdä, pakotettuja luopumaan lisääntymisvalinnoista.”

Vuonna 2016 kirjailija Vice ehdotti hienostunut versio tästä käsitteestä, kirjallisesti, että

on esitetty argumentti, että pitäisi olla tasapuoliset toimintaedellytykset-sekä naisilla että miehillä pitäisi olla oikeus kieltäytyä vanhemmuudesta, jos he haluavat. Nainen voi valita, tekeekö hän Abortin pitääkseen lapsen ilman, että mukana oleva mies puuttuu hänen valintaansa. Jos nainen kuitenkin päättää pitää lapsen, miehellä pitäisi olla oikeus valita, haluaako hän tulla isäksi ja ottaa vastaan siihen liittyvät lailliset oikeudet ja velvollisuudet. Molempien pitäisi pystyä päättämään omien yksilöllisten olosuhteidensa ja uskomustensa perusteella, mitä he haluavat tehdä, eikä kummankaan pitäisi voida puuttua toisen päätökseen. Pohjimmiltaan, lisääntymisterveys tasa-arvo ja autonomia, molemmille sukupuolille.

Toinen valinnanvapautta kannattava feministi toisti tämän uskomuksen kysyen lukijoilta ABC Newsin mielipidekirjoituksessa: ”onko reilua, että ihmisiä pakotetaan vanhemmiksi vastoin heidän tahtoaan? Jos ei ole reilua, että nainen pakotetaan synnyttämään lapsi tai tekemään abortti, siitä seuraa, ettei ole reilua, että mies pakotetaan vanhemmaksi.”

Silti huolimatta siitä, että miesten lisääntymisterveysvalintojen lisäämistä vaaditaan, ainakin jotkut valinnanvapautta ajavassa liikkeessä hylkäävät ajatuksen ”taloudellisista aborteista” tasaavana vastapainona. Kuten eräs edistyksellinen julkisen politiikan asiantuntija ja feministi kirjoitti vastauksena kasvavaan keskusteluun ajatuksen ympärillä, ” Miesten huomioiminen raskaudessa on hyvä asia, mutta kyky luopua vastuusta ei näytä tekevän sitä.”

Sitten on niitä, jotka väittävät, että jommankumman sukupuolen vastuun vapauttaminen on väärin, ja kannattavat ideologiaa, jossa abortti ei ole perustuslaillinen oikeus eikä yhteiskunnallinen etu. Eräs Kristillinen yhteiskuntapoliittinen järjestö julkaisi äskettäin erään miespuolisen elämänmyönteisen puolestapuhujan näkökulman, joka kirjoitti, että ” liike tarvitsee kipeästi men…to riittävästi hoitaa naisia tavoilla, jotka inspiroivat heitä valitsemaan elämän.”Hän jopa antaa neuvoja siitä, miten ottaa enemmän vastuuta, ja ehdottaa, että he ”palvelevat [oman] seurakuntansa naimattomia ja raskaana olevia naisia [ja] järjestävät vauvakutsuja nuorille raskaana oleville naisille.”

Jotkut elämänmyönteiset miehet ovat kokeneet itse abortteja ja liittyneet abortinvastaiseen liikkeeseen tultuaan toimeen heille aiheutetun psykologisen vahingon kanssa. Eräs tällainen mies jakoi tarinansa elämänmyönteiselle järjestölle ja selitti, että hänen hehkutushetkensä koitti vuosia myöhemmin:

”Olen tullut paljon valistuneemmaksi menettelystä, tajuten, että prosessissa on aivan liian todellinen inhimillinen ulottuvuus. Vielä kauan sen jälkeen, kun abortti tehtiin, tunneperäiset seuraukset jatkuvat, ainakin minun kohdallani. Vietän edelleen välillä unettomia öitä miettien, mitä teimme ja miksi. . . . Kuka oli lapsi, jota emme tunteneet? Olisiko hän ollut poikani? Millainen hän olisi nyt 20 – vuotiaana? Miten oikeuttaisin sen, että kumpikaan teini-ikäisistä tyttäristäni ei ole koskaan saanut mahdollisuutta olla niin merkittäviä nuoria naisia kuin heistä on tullut?

Pro-life-näkökulma erottuu muista, jotka keskittyvät pitkälti siihen, miten miesten ja naisten välinen pelikenttä tasataan lisääntymisterveyden tasapuolisuuden saavuttamiseksi. Sen sijaan, että abortinvastaiset ryhmät välttäisivät vastuuta raskauksista, ne väittävät, että sekä miehille että naisille on parasta ottaa täysi vastuu kaikesta elämästä, joka on luotu sukupuoliyhteyden aikana. Tämä maailmankuva ei tarkastele ihmiskuntaa oikeudenmukaisuuden linssistä, vaan henkilökohtaisesta vastuusta ja ihmiselämän olemassaolon kunnioittamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *